torstai 29. marraskuuta 2007

Erotiikan kirjoittajan arkea

Täytyy tunnustaa, etten alunperin ajatellut että tästä blogista tulisi näin eroottinen. Kun aloitin tämän, ajattelin pitää päiväkirjaa seksiseikkailuistani, siis nimenomaan pitää kirjaa. Niin että ihmiset saisivat lukea kenen kanssa olen ollut ja miten, ja miltä se tuntui. Sen sijaan huomaan kirjoittavani hurjan pitkiä ja aika kaunokirjallisia kuvauksia. No, kuten sanottua, pidän kirjoittamisesta ja pidän seksistä, joten näiden kahden yhdistelmä ei voi olla liian paha juttu.

Lukijoiden määrä viikossa keikkuu blogilistan mukaan juuri ja juuri kahdensadan alapuolella, ja näin oli myös pari päivää sitten kun tarkistin. Menisiköhän tämä vielä yli kahdensadan? Myönnän myös olevani aika kiinnostunut siitä, keitä te ihmiset olette ja mitä te ajattelette tästä blogista. Kertokaa ajatuksianne, vaikka nimettömänä! Kommentit ovat tosi mukavia.

Tulen totta kai tarjonneeksi tässä ihmisille viihdettä. Ja moni kai lukee tätä eroottisen pikkupurtavan toivossa, mutta täällä takana on myös minun ihan oikea oma elämänikin. Siitä on tänne vaan leikattu tuollainen aika selvärajainen siivu.

Spontaanius kannattaa

Tänään iltapäivällä löysin itseni Lassin oven takaa.

Oli panettanut ihan järjettömästi koko päivän. Kotona lukemisesta ei ollut tullut mitään kun mietin jatkuvasti, mikä olisi paras keino lievittää ahdinkoani. Ja niitä ihmisiä joille voi silloin soittaa ei ollut hirveän monta.

Petteri olisi ollut ilmeinen vaihtoehto, mutta minulla ei ollut sellainen olo, että tahdon mitään mukavaa ja lämmintä ja keskusteluun perustuvaa vaan pikemminkin yksiselitteistä ja raakaa. Vanha panoni Markku on usean kerran tarjonnut helpotusta tämänkaltaisissa tilanteissa, mutta käsittääkseni se on edelleen Tampereella. Eksäni Mikon kanssa oltiin paneskeltu useampaankin otteeseen, mutta lupailimme toisillemme että edellinen kerta oli viimeinen. Sain rokki-Allun puhelinnumeron pari viikkoa sitten, mutta uskon ettei se oikeasti halunnut minun soittavan, ja joka tapauksessa olisi ollut vähän kummallista soittaa näin pitkän ajan päästä. (Minulle on joskus soitettu parin viikon päästä lyhyestä tapaamisesta, vielä siten että soittaja oli kännissä. Huh huh.)


Joten neljän aikoihin iltapäivällä puin ylleni polvipituisen hameen, ohuemman talvitakkini ja korolliset kengät, matka kun ei kuitenkaan ollut pitkä. Kopistelin kohti Lassin asuntoa enkä oikeastaan ollut kovin hermostunut siitä mitä tapahtuisi, ihan lievän jännittynyt kyllä. Mutta jos Lassi ei olisi kotona, en menettäisi mitään ja olisin tullut tehneeksi iltapäiväkävelyn. Jos Lassi olisi kotona mutta ei haluaisi seuraa, se tuskin loukkaantuisi siitä että minä tulen koputtelemaan, ja joka tapauksessa minun ei tarvitsisi nähdä sitä enää koskaan. Ja jos seura kelpaisi, sitä parempi.

Ihan hyvinhän minä tiedän, etten kunnolla yritä rakentaa edes mitään luottamuksellista, pitkää seksisuhdetta, parisuhteesta nyt puhumattakaan. Löydän itseäni aina sellaisten ihmisten luota, joiden kanssa on tavalla tai toisella hankalaa. Puhuttavaa ei ole, tai sitten huomaan vetäväni roolia, tai sitten seksi on ikävää. En tiedä, mitä minä tässä haen Petteriltäkään. Toivottavasti saan sen selville ennen kuin tapahtuu kolareita. Vaikka kolaritkin ovat mielenkiintoisia...


Ehkä siis suorastaan toivoen pientä kolaria kilistin Lassin ovikelloa ja odotin, ettei kukaan olisi vielä kotonakaan siihen aikaan. Toiset ihmiset eivät edes avaa ovea elleivät odota vieraita, mutta huomasin että Lassilla oli onneksi ovisilmä. Ovi aukesi, ja sen takana oli Lassi. Se ei ollut ajellut partaansa varmaan lauantain jälkeen ja jalassa olivat vihreät verkkarit, mutta silmiin syttyi hymy kun mies tunnisti minut viime lauantaiseksi kauppakohtaamiseksi. Hyvä merkki.

Moi, onko sulla kiireitä, kelpaako seura, no okei hyvä. Astuin sisään potkiskellen tieltäni jotain sanomalehtiä, jätin takkini eteisen lattialle ja menin Lassin perässä olohuoneeseen. Telkkari oli auki ja Lassi oli istahtanut sen ääreen sanomatta mitään. Minä istuin viereen, vähän liian lähelle ollakseni sillä lailla ihan neutraalisti, ja katselin eilisen Prison Breakin loppuun. Hymyilin tilannetta mutten osannut olla ihan rentona siinä. En ollut edes seurannut sarjaa joten en yhtään tiennyt mitä oli tapahtumassa eikä oikein kiinnostanutkaan. Toisaalta minusta oli melko hauskaa että olin noin vaan kävellyt toisen ihmisen kotiin sisään ja tullut viettämään aikaa.


Ohjelman loputtua Lassi sulki telkkarin ja kääntyi minua kohti. Olin hivuttautunut vielä vähän Lassiin päin ohjelman aikana, niin että melkein koskin sitä, ja nyt Lassi otti minua hartiasta kiinni ja suuteli. Sama tupakan maku, sama tietty hätäisyys tai nälkä. Kädet olivat pian rinnoillani ja vyötäisilläni ja sitten paidan alla, eikä minua yhtään haitannut. Riisuin Lassilta paidan ja sitten suutelimme märemmin ja voimakkaammin. Ja kun olin kerran päässyt hyvällä tsäkällä tähänkin asti, niin pyysin että Lassi nuolisi minua. Minulla oli vain voitettavaa: Ei se voisi olla niin kovin huonokaan, ja kypsät aikuiset miehethän eivät tuosta kunniasta saa minun mielestäni kieltäytyä.

Ei kieltäytynytkään. Lassi polvistui lattialle eteeni, nosti hametta jonka alla minulla oli stay-up-sukat ja alushousut, riisui pöksyni ja painoi päänsä jalkojeni väliin. Kuinka kauan siitä on, kun olin viimeksi saanut kunnolla kielihoitoa? Päiväkirja kertoo että yli kaksi viikkoa, ja Lassin kieli tuntuikin todella hyvältä. Mies taisi kaikesta huolimatta olla aika kokenut. Se nuoleskeli aika voimakkaasti alusta alkaen, ja kieli tuntui aluksi liiankin voimakkaalta mutta mitä kiihottuneemmaksi muutuin, sitä ihanammalta. Lopulta painoin miehen päätä hiuksista vasten jalkoväliäni enkä enää tajunnut missä olin.

En kuitenkaan saanut orgasmia siinä, vaikka aloin olla jo lähes kypsää kamaa. Otin käsilaukkuni sohvapöydältä, kaivoin esiin kortsun ja ojensin sen Lassille. Mies nousi seisomaan ja veti nopeasti housunsa pois, runkkasi muutaman kerran kaluaan, joka ei ensin seisonut ihan täysillä, ja pisti kondomin päälle. Sitten se polvistui uudestaan mun eteeni matolle ja tuli suoraan mun sisään. Olin puoliksi makaavassa asennossa sohvan reunalla, stay-upit edelleen jalassa ja hame nostettuna vyötäisille, ja Lassi pani mua tasaisesti ja voimakkaasti. Tuo on ainakin mulle hyvin, hyvin nautinnollinen asento, ja kun olin muutenkin ollut jo aika nautinnon huipun tuntumassa, Lassin ei tarvinnut työnnellä hirveän monta kertaa ennen kuin mä laukesin. Oi ihanaa, vihdoinkin. Jos olisin kehdannut, olisin huutanut.

Mutta vielä huusinkin. Lassi ei ollut ollut mitenkään hurjan kiihottunut vielä tullessaan mun sisääni, ja jaksoi painaa kauan tasaisella tahdilla. Ensimmäisen orgasmini jälkeen olin hetken aikaa ihan velttona, mutta sitten alkoi tuntua paremmalta ja paremmalta, ja kohta lähestyin uudestaan huippua. Sain orgasmeja vielä useamman peräkkäin ja ne oli pehmeitä ja mukavia, ei enää sellaisia teräviä ja jotenkin hätäisiä kuin ekalla kerralla. Mumisin ensin nautinnosta ja lakkasin sitten välittämästä naapureista ja huusin aika kovaakin. Lassi kiihdytti tahtiaan ja sen muna tuntui yhä suuremmalta mun sisässä, ja mä laukesin viimeistä kertaa samalla kun se jännittyi ja purkautui mun sisällä.

Aktin jälkeen Lassi nousi aika pian pois mun päältä ja istahti sohvalle, mutta mulla oli sellainen olo etten pysty liikkumaankaan. Keräsin kuitenkin joidenkin minuuttien päästä tahdonvoimani ja menin vessaan peseytymään. Kun tulin takaisin, Lassilla oli yllään housut muttei paitaa. Otatko kaljaa, se kysyi, ja mä otin, juotuani ensin ison lasin vettä. Mulla on vielä Dirty Sexy Money nauhalla niin katsotaanko se, Lassi sanoi, ja virnuili jotenkin aika vinosti.

Istuttiin sitten vanhalla samettisohvalla, Lassi ilman paitaa ja minä alasti, kunnes puolivälissä tuli kylmä ja puin osan vaatteistani päälle. Hörpittiin kaljaa ja katsottiin draamasarjaa. Minua nauratti tilanne aika paljon, mutta hymyilin vaan hiljaa.

tiistai 27. marraskuuta 2007

Lempeä illallinen Vantaalla

Kotiin päästyäni otin tosiaan lyhyet päikkärit juotuani ensin pienen akvaariollisen verran vettä ja syötyäni pari hedelmää. Unen saanti ei tuottanut vaikeuksia, koska illalla oli valvottu viiteen kuuteen saakka. Heräsin herätyskelloon tajuamatta missä tai kuka olin. Pian olin kuitenkin jalkeilla, pesin hampaat, kävin suihkussa, föönasin, puunasin ja meikkasin ja olin kohta kuin uusi ihminen. Lauantailounaani oli jäänyt Lassi-seikkailun takia aineksiksi jääkaappiin, joten haukkasin vähän voileipää ennen kuin lähdin kotoa.

Matkustin kahdella bussilla Petterin luokse Vantaalle. Petteri oli ehtinyt soittaa mulle ennen uniani vaikka mä olin luvannut soittaa ja ollut jotenkin ahdistuneen kuuloinen. Viikolla se oli lähetellyt erisisältöisiä viestejä joista olin päättelevinäni että se tahtoo meidän suhteelta kuitenkin enemmän kuin satunnaista panemista. En ollut oikein osannut vastata mitään, ja olin kehitellyt niihin vastaukseksi jotain ympäripyöreyksiä etten vahingossakaan sanoisi juuta tai jaata. Joten soitin ovikelloa jotenkin nolon oloisena.


Petteri oli kuitenkin kattanut mukavan illallisen, jauhelihakastiketta ja perunamuusia ja jopa pullo punaviiniä. Kämppä oli huomattavasti siistimpi kuin aiemmin. Ja minun ilokseni keskustelu ei kääntynyt vakavampiin aiheisiin koko aterian aikana. Olin edelleen henkisessä krapulassa vaikka fyysinen taisi olla ohi, tolkuttoman väsynyt, jotenkin harmissani ja edelleen kiimassa, kun yksi, melko puolivillainen orgasmi ei oikein riittänyt, joten en ollut ihan puhetuulella. Me syötiin ja juteltiin opiskeluista ja muusta puolitärkeästä, ja viini meni päähän ja olo alkoi kohentua.

Jossakin vaiheessa kun lautaset oli korjattu pois ja viinikin alkoi olla lopuillaan, Petteri sitten kysyi, mikä meidän suhde nyt oikein on. Minua ei enää yhtään haitannut se että keskustelu meni peruskysymyksiin, mutta ei minulla ollut tuohon mitään vastausta. Kerroin, että rehellisesti en tiedä, ja voidaanko vaan tehdä sitä miltä tuntuu. Ei Petteri ollut ihan tyytyväinen tuohon vastaukseen, huomasin kyllä, mutta ei se sanonutkaan enempää. Minä jatkoin puhumista, ettei kellekään tulisi liian paha mieli, ja sanoin että sen lähellä on huomattavan mukavaa olla, ja että tykkään kosketella sitä. Puhuessani kiersin pöydän ja tulin vinosti Petterin leveään syliin istumaan.

Petteri ehkä vähän hämmentyi tästä, mutta hymyili kuitenkin. Se hymyilee ihan tietyllä tavalla kun se haluaa olla ystävällinen muttei ihan tiedä missä mennään. Odotin ja annoin Petterin tehdä mitä haluaa, jos haluaa. Silitin siilitukkaa vähäsen ja sitten Petterin pää kohosi sen verran että se sai kurotettua huuliini kiinni. Petterin suuteleminen oli erittäin mukavaa, paljon hauskempaa kuin Lassin kuutisen tuntia aiemmin. Suudeltiin pitkään ja hartaasti ennen kuin Petterin piti käydä vessassa, mutta kun se tuli takaisin se istui eri tuolille.

Mä olin kärsimättömällä päällä ja alkoi taas tuntua siltä että tahdon estää mahdolliset syvälliset keskustelut. Alkoi myös olla aika myöhä, kun illallinen oli aloitettukin vasta joskus kahdeksan aikaan, ja minulla oli rehellisesti sanottuna sellainen olo, että voisin kaivata vähän unta. Viinikin väsytti nyt enemmän kuin kiihdytti. Kerroin, että alan olla poikki, voinko nukkua täällä ja voidaanko mennä vuoteeseen ja puhua sitten siellä lisää. Petteri suostui kaikkeen, vaikka en minä oikeastaan ollut yhtään juttelutuulella, halusin pikemminkin jotain aika lailla muuta.


Pesin hampaat ja naaman ja sitten istuskelin sängyn laidalla odotellessani Petteriä vessasta. Lueskelin jotain hyllyssä ollutta lehteä ja mietin että sinänsä vaikuttaa parisuhteelta, kun mennään ensin vuoteeseen ja sitten vasta mietitään tuleeko seksiä. Jos minulta olisi kysytty, niin kyllä tulisi, mutta toisesta ei voi koskaan tietää.

Onneksi mielipidettäni kysyttiin. Petteri tuli vuoteeseen pelkät kalsarit jalassa, minulla oli alushousut ja pieni t-paita. Se painautui lähemmäs mua isolla kropallaan ja tahtoi suudella, ja kiehnääminen ja lähellä olo ilman mitään puhumista tai muita paineita oli aika ihanaa. Mun alkoi tehdä mieli yhä enemmän, ja mietin koska voi alkaa koskea tuhmia paikkoja, vaikka toisaalta toisessa ihmisessä ihan kiinni oleminenkin oli mukavaa. Petteri kuitenkin teki onneksi aloitteen ja rupesi hyväilemään mun rintoja suoraan paidan alta, ja mä saatoin hyvällä omallatunnolla kokeilla Petterin alushousujen etumusta pöksyjen päältä.

Sain pian riisua Petterin housut ja paljastaa seisovan munan. Kumarruin Petterin eteen ja annoin pojalle pitkään suuhoitoa, maistellen ja nautiskellen. Muistin ekasta kerrastamme, että Petteri saattaa jaksaa toisenkin kerran vaikka ensin laukeaisi ennen minua. Tällä kertaa miehen laukeaminen ei kuitenkaan ollut kovin herkässä. Petteri pujotti ylleen kondomin, nousi päälleni ja rakasteli - rakastelua se tuntui olevan ainakin Petterin taholta - minua niin kauan että olin ehtinyt laueta jo kahdesti.


Olin taas unessa jo suunnilleen ennen kuin Petteri oli vetäytynyt minusta pois. Ei seksintäyteinen elämä niin kevyttä hommaa ole. Nukuin kuin tajuton monta tuntia, mutta jossain vaiheessa yöllä kun käänsin kylkeä, huomasin, että selkääni vasten painautui ihka aito erektio. Unen läpi alkoi tehdä mieli lisää seksiä, ja arvelin että Petterikin haluaisi jos sitä vähän herättelisi. Paijasin kyljellään nukkuvan pojan kylkeä ja rintaa ja sitten hyväilin varovasti penistä kunnes Petteri alkoi raottaa silmiään. Ei se vaikuttanut lainkaan harmistuneelta.

Joten siinä yön pimeydessä seurasi vielä toinen panokerta. Ensin minä vein, kun Petteri oli vielä ihan unessa, mutta vähitellen se tuli yhä enemmän mukaan ja jaksoi nyt tosi pitkään. Minä en, vaan laukesin taas monta kertaa niin että lopussa melkein teki kipeää.

Sen jälkeen nukuttiin pitkälle sunnuntaiaamupäivään. Heräsin virkistyneenä ja hyväntuulisena Petterin kolistellessa keittiössä. Kolme kertaa seksiä vuorokauden aikana. Ei todellakaan harmita.

Siinä on kyllä jotain syntisen ihanaa kun on ollut kahden eri miehen kanssa saman päivän aikana. Vihdoinkin tarpeeksi seksiä.

Ruokakaupastakin voi saada

No niin, ehdin kommentissa lupailla päivitystä jo eilen, mutta sitten koulutöiden kirjoittamisessa meni niin kauan ettei tehnyt enää mieli kirjoittaa mitään. Katsokaas, en minä vain juhli, minä opiskelen myös! Minulla menee jopa ihan hyvin yliopistolla, kolmosia olen saanut kursseista enimmäkseen. (Maksimiarvosana siis 5...)


Viime perjantai meni Terhin 25-vuotispäivillä. Oltiin Terhin kotona helsinkiläisessä lähiössä ja vedettiin tacoja ja tequilaa koko ilta, eikä minulla ollut edes hinkua lähteä minnekään pois sieltä. Ei sikäli että sieltä mitenkään helpolla olisi enää myöhään päässytkään. Nukahdin sohvalle joskus aamutunneilla, kun olin nauranut enemmän kuin aikoihin.


Lauantaina sattuikin sitten vähän erikoisempi tapaus. En minä aina mene baariin ja pyydystä seuraa sieltä. Olen yleensä seksinnälkäinen jollen ole pariin päivään saanut, ja silloin kuljen missä kuljenkaan aina sellainen kiilto silmissä. Harvoin sitä kuitenkaan tärppää normaalina arkena päiväsaikaan, mutta joku sellainen valmius mulla on, että yleensä katselen miehiä sillä silmällä normaalipäivinäkin. Koskaan ei tiedä.

Lauantaina siis heräsin Terhin luota kaameassa krapulassa ja poistuin asunnosta puolenpäivän jälkeen. Raahauduin kotikonnuille ja menin viikonlopun ruokaostoksia tekemään isompaan markettiin vähän matkan päästä kotoa. Opiskelijabudjetilla ei syödä mitään luksuksia arkipäivisin, varsinkin kun mieluummin käytän rahani iltaelämään ja vaatteisiin kuin siihen että yksin kotona kokkailen hanhenmaksaa. Mutta viikonloppuisin on tullut ostettua yleensä jotain parempaa, kalaa tai lihaa.


Kaupassa mua alkoi katsella mies. Pitkiä, nälkäisiä katseita, tuijotti ihan selvästi kohti, hymyili vähän vinosti ja käänsi taas katseensa hyllyyn. Mies oli pitkä, ehkä vajaa 30-vuotias, hiukset suomalaisen maantienväriset, sellaiset joiden piti olla ihan siiliksi leikatut mutta ne olivat päässet kasvamaan vähän yli. Päällä pitkä ruskea takki ja farkut, leuassa vähän sänkeä. Mies osui aina samalle hyllyvälille mutta jonkun matkan päähän minusta, ja joka kerta katsoi minua kiinteästi. Se tuntui jotenkin omituiselta mutta toisaalta todella kutkuttavan kiinnostavalta. Jonkun verran epäsiistin oloinen mies oli, muttei luotaantyöntävällä tavalla vaan jotenkin charmantin rappiollisella. Ja jos joku kehtaa flirttailla mulle lauantaipäivänä supermarketissa, niin se on tosiaan tutkimisen arvoinen tapaus. Katselin takaisin ja hymyilin ihan estotta kun mies oli kerran itse aloittanut, ja kävelin pari kertaa aika läheltä ohi ja kerran jopa sillä lailla että koskin selvästi ja kiirehtimättä miehen takamusta omalla lanteellani kävellessäni sen ohitse hyllyjen välissä.

Jossakin vaiheessa mies ei palannutkaan näköpiiriini, ja minä harmistuin vähän ja kiirehdin kassalle aika nopeasti. Maksettuani ostokset löysinkin miehen kaupan ulko-ovien vierestä. Poltti tupakkaa, ei katsonut minuun. Menin pyytämään savuketta. En polta säännöllisesti, mutta seksin jälkeen tai tupakoivassa seurassa tulee välillä sauhuteltua. Pidän tupakoimista vähän sellaisena sosiaalisena taitona, joka oikein sovellettuna parantaa henkilön vientiä, vaikka väärin sovellettuna voi tietysti huonontaakin. Joten mies tarjosi tupakan lähes hymyilemättä, antoi tulta ja jatkoi polttelemista.

Miehen käytös oli vähintäänkin mielenkiintoista. Humalassa mies ei selvästikään ollut, vaikka kauppakassin vieressä maassa istuikin sikspäkki. Krapulassa se saattoi olla. Toivottavasti, koska minäkin olin. Aloitin keskustelun toivottoman kömpelösti: "Lauantairuokaa ostamassa?" mutta mies oli onneksi rennommasta päästä ja rupesi kertomaan suunnitelmistaan tehdä seuraavana päivänä kavereilleen ruokaa.

Siitä keskustelu lähtikin hölkkäämään omaa tahtiaan. Minä kerroin lauantairuokasuunnitelmistani, mies kertoi ettei yleensä koskaan laita ruokia vaan ostaa lähinnä valmisruokaa tai käy ulkona. Minä kyselin missä mies yleensä käy ja kerroin omista kantaravintoloistani, ja mies kertoi käyvänsä usein lähibaareissa koska asuu ihan siinä vieressä. Polttelimme tupakkamme loppuun, eikä mies poistunut vaikka tupakka loppui, vaan esittäytyi Lassiksi. Keskustelu oli kumman arkista mutta jatkui varmaan juuri siksi, että flirttimme ruokakaupassa oli ollut niin ilmeistä ja selvää.

Ehdotin, että kävelisimme vähän matkaa yhdessä koska mies asui samalla suunnalla kuin minä. Tämä oli vähän liioiteltu tieto, koska vaihtoehtoinen reitti olisi lyhentänyt matkaani melko lailla, mutta näin me lähdimme kantamaan isoja kauppakassejamme kohti miehen asuntoa. Kävelimme jonkin aikaa, kyselin millainen miehen asunto on ja tykkääkö hän asua siellä, ja mies kehui paikkaa ja haukkui vuokraa ja kysyi lopulta, tahdonko tulla katsomaan asuntoa. Bingo! Tottahan minä tahdoin.

Asunto oli viidennessä kerroksessa eikä hissiä ollut, joten puuskutin kaksi isoa muovikassia käsissäni melko lailla jo ennen kuin astuin sisään miehen luukkuun. Asunto oli saman oloinen kuin mieskin, melko epäsiistissä kunnossa. Lattioilla lojui levyjä, t-paitoja ja myös kitara. Aito muusikkorenttu!


Lassi ei turhia odotellut. Kai minä olin selvä tapaus kun olin flirtannut ja lähtenyt mukaan. Mies otti toisella kädellä minua vyötäisistä kiinni ja toisella hartiasta ja veti minut luokseen. Huulilla parransänki tuntui karkealta ja mietin miltä se tuntuisi jalkojen välissä. Suutelimme rajusti, suorastaan välinpitämättömästi, ja minulla oli sellainen olo, että paskat välitän tämän maailman rajoituksista. Joskus aikaisemmin olisin ajatellut ettei ruokakaupasta voi lähteä tuntemattoman miehen kotiin panemaan, mutta onko jollakulla oikeasti hyvää syytä, miksi ei?

Karheat huulet siirtyivät kaulalleni, isot sormet availivat paitani nappeja ja vetivät rintaliivejä sivuun, ja yllättävän pehmeä kieli lipoi nännejäni. Siinä vaiheessa olin retkahtaa polvilleni. Olin minä pitänyt Lassia seksikkäänä, mutta siinä vaiheessa kun se koski nänniäni, himo pyyhkäisi minun ylitseni ja melkein tunsin kun pikkuhousuihin holahti tahmeaa nestettä. Aloin hapuilla Lassilta paksua college-paitaa pois. Miehen rinta oli ihanan karvainen.

Pian meillä ei kummallakaan ollut enää vaatteita päällä. Lassin mulkku sojotti taivasta kohti. Minä otin suoraan siitä kiinni ja ohjasin miehen makuuhuoneeseen, aika varovasti kyllä ettei satu herkkiin paikkoihin. Lassi etsiskeli kondomin yöpöydän sekaisesta laatikosta ja löydettyään sen nosti sen yöpöydälle ja kääntyi koskettelemaan pilluani. Olin iahn märkä, mutta miehen otteet olivat aika rajut eikä tuo tuntunut edes kovin nautinnolliselta. Ja panemaanhan minä olin tullut. Avasin kondomipaketin, rullasin kondomin Lassin munan päälle ja kaadoin miehen selälleen.

Mulkku teki älyttämän hyvää sisälläni. Ratsastin Lassin päällä jonkin aikaa, ja se ähki ja voihki, ja minä mumisin nautinnosta. En kuitenkaan ehtinyt saada ennen kuin mies laukesi, aika pian, ja tarrasi lanteisiini työntyen oikein syvälle. Minun oloni oli heti pettynyt. Tiedättekö sen tunteen, kun on nousemassa hyvää tahtia kohti huippua, ja sitten ihanuus yhtäkkiä loppuukin? Mietin, pyytäisinkö miestä hoitamaan minut vielä loppuun asti, ja osaisiko se edes. Yhden illan (tai lauantaipäivän) suhteissa on juuri tämä ongelma: ei ehdi kertoa toiselle mitä tarvitsee, ja jos orgasmi jää panemalla saamatta niin sitä ei välttämättä tule ollenkaan. Ja kyllä minulle ainakin orgasmi on tärkeä. Sehän on se raja jonka jälkeen ei enää välttämättä tarvitse lisää.

Krapulainen kiima oli sen verran suuri että Lassin hengähdettyä vähän nousin pois sen päältä ja kerroin etten saanut vielä. Ohjasin pojan käden jalkoväliini ja pyysin sitä työntämään vaan sormia minun sisääni. Lassin sormet olivat pitkät ja paksut ja tekivät hurjan hyvää. Kerroin sille joitakin ohjeita, kovempaa ja syvemmältä ja ihan suoraan sisälle vaan, ja se jaksoi kiltisti työnnellä kahta sormea minun sisääni kunnes vihdoin laukesin helpottuneena, ihanan onnentunteen sävyttämänä. Siinä ei kauan ollut enää mennytkään.


Seksin jälkeen halusin aika äkkiä kotiin, suihkuun ja päiväunille ennen illan treffejä. En ollut soittanut Petterille vaikka oli pitänyt, ja se vähän harmitti krapulassa. Ajatukset rupesivat pyörimään muissa asioissa suunnilleen ennen kuin orgasmin supistukset oli lakanneet, joten pukeuduin käymättä edes vessassa, otin lyhyen hyvästelyn jälkeen kauppakassini ja häippäsin. Lassi ei koko aikana sanonut paljon meitään, ei positiivista eikä negatiivista, mutta hymyili vähän ja sytytti sitten tupakan.

Minä kävelin kotiin. Olo oli tyydytetty mutta silti aika tyytymätön.

torstai 22. marraskuuta 2007

Ihan oikeat, söpöt treffit

No niin, sunnuntaina oli sitten treffit. Etukäteen tuntui siltä että on vaikea sopeutua sellaiseen mukavaan ja ystävälliseen deittimielialaan kaikkine viikonlopun sekoilujen ja mielialanvaihteluiden jälkeen. Untakaan ei ollut kertynyt mitenkään hirvittävästi kaiken yöelämän lomassa, ja sunnuntaina väsymys alkoi vihdoin painaa. Onneksi viikonloppu on vaan kerran viikossa.

Mutta sillä hetkellä kun Petteri astui ovesta sisään Cafe Engeliin, tajusin että kyllä tämä tästä. Minä istuin jo odottelemassa ihanan sacherkakun ja höyryävän cappuccinon kanssa, kun olin saapunut vähän etuajassa. Petteri oli pukenut päälleen jotenkin aika suloisesti nörttimäisen siniruudullisen kauluspaidan, ja farkut olivat kai ne samat kuin viime kohtaamisellamme, nuorisotyylisen löysät. Tuli sellainen lämmin olo pojan näkemisestä kun se ei ollut vielä huomannut minua ja katseli ympärilleen oven luota.

Petteri istui pöytään ja vaihdettiin kuulumisia. Minun on helpompi puhua deiteillä ensin jostain heti pinnalla päässä olevasta, siitä mitä olen tehnyt viisi minuuttia tai kaksi tuntia ennen treffeille tuloa, kuin siitä mitä yleisesti ottaen kuuluu. Enkä osaa tutustua sillä lailla tutustumisen vuoksi, siitä tulee vaivautunut olo, kuin pitäisi jotain myyntipuhetta itsestään. Joten keskustelimme niitä näitä, Petteri oli ehtinyt käydä kotona töiden jälkeen, minä taas tulin soraan myöhäiseltä luennolta vaikka olin kyllä vaihtanut vaatteet vessassa. Petteri oli edelleen hämmentyneen oloinen. Ehkä hämmennys on poikaparan perustila. Minua joskus ärsyttää epävarmat ihmiset, mutta oikeastaan vain silloin kun ne yrittävät olla jotain mitä eivät ole ja tekevät hirveästi oletuksia minusta. Petteri ei yrittänyt eikä tehnyt, olipahan vaan jollakin tapaa ujo, eikä siinä ollut mitään väärää.

Istuimme siinä sitten kolmatta tuntia ja tilasimme muutamatkin lasilliset maistuvaa Australialaista valkoviiniä kahvien loputtua, ja pääsimme jossakin vaiheessa keskustelemaan vähän vakavampiakin. "Susta ei varmaan tulisi mulle tyttöystävää, meillä on niin erilaiset maailmat", sanoi Petteri jossain vaiheessa, enkä minä voinut kuin myöntyä. Ei minusta taida olla kenellekään tyttöystäväksi vielä vähään aikaan. Se, onnistuisiko saman tyypin deittailu pidemmän aikaa siitä huolimatta, jää nähtäväksi. En kuitenkaan tahdo pitää ketään varattuna minulle kun en itse ole varattavissa. Minä myönnyin, etten ehkä ole seurustelevaa tyyppiä, mutta mukavaa että Petteri halusi tavata minut kuitenkin.

Jossakin vaiheessa tuntui ihan luonnolliselta sitten nojautua pöydän yli ja antaa Petterille pusu. Petteri siirtyi hetkeä myöhemmin minun puolelleni pöytää ja antoi minun rohkaistuani muutaman pusun lisää. Minusta alkoi tuntua, että olisi paras etsiä jotain vähemmän julkista paikkaa, mutten kehdannut ihan heti ehdottaa mitään. Tämä oli herkkää puuhaa, ei siinä mennä heti seksiä ehdottelemaan. Petteri muutti takaisin omalle puolelleen pöytää ja me siemailimme viinimme loppuun hiljaisuudessa mutta hymyillen. Minulla oli vähän voitonriemuinen olo: lievästä molemminpuolisesta hämmennyksestä huolimatta tilanne oli taas melko lailla paketissa.


Kysyin, lähdetäänkö jonnekin, kun kahvilakin sulkisi pian, ja päätimme mennä minun luokseni. Asun hyvinkin järkevän matkan päässä keskustasta ihan viehättävässä yksiössä, jossa tilaa vievät lähinnä ylikuormitettu kirjahylly (ennen kaikkea 1900-luvun realistinen kirjallisuus maistuu) ja aikanaan melko paljon rahaa vienyt 120 senttiä leveä vuode. Vuoteessa on aina värilliset lakanat, tummanpunaista tai jotain herkullista Nanson kuviota. (Lakanat ovat klassikkojoululahjatoive!)

Istuttuamme siis jonkin aikaa bussissa, takapenkillä, vaikka ei siellä tällä kertaa mitään tapahtunut, saavuimme kotiluolalleni ja menimme sisään. Keittelin teetä jotta käsillä olisi jotakin tekemistä ja istahdimme sängylle juomaan sitä. Teet jäivät kuitenkin yöpöydälle kun innostuimme pussailemaan lisää, pitkään ja aika hellästi. Minua alkoi kyllä huulten kevyt koskettelu kutkuttaa jalkojen välistä, ensin ihan vähäsen ja sitten aika sietämättömästi, ja lopulta alkoi turhauttaa liiallinen hellyys.

Mutta tilanteita ei voi viedä eteenpäin nopeammin kun ne itse kulkevat, joten hengitin syvään ja ihan varovaisesti availin Petteriltä muutamia paidan ylimpiä nappeja ja nuolaisin valkoista kaulaa. Rinnalla oli hajanaisia mustia karvoja, mutta Petteri ei todellakaan ole mikään kovin karvainen mies. En ihan tiennyt oliko reaktio lähentelyyni positiivinen vai negatiivinen, mutta toisaalta miehellä ei ainakaan ollut ollut mitään pusuja vastaan. Pussasin vielä varovasti kaulaa muutaman kerran ennen kuin palasin huulille, ja Petteri siirsi kädet lanteilleni. Kyllä se halusi. Vähitellen kiemurreltiin lähemmäs ja lähemmäs, tulin hajareisin sen syliin, se siirsi kädet lanteille samaan kohtaan missä ne oli olleet mutta paidan alle, mä napitin sen paitaa vielä enemmän auki, ja kohta kummallakaan ei ollut vaatteita. Hyväilimme toisiamme yhä intiimimmin ja lopulta runkkasimme toisiamme ihan avoimesti.

Petterin kanssa paneminen oli kuitenkin semmoista perusvääntöä, joka jätti mut jotenkin puolikylmäksi. Kyllä mä tiedän että Petteri yritti parhaansa, mutta ehkä tämä ei ole sen vahva laji. Ehkä sitä pelottaa. Ehkä sillä ei ole paljoa kokemuksia. Kuka tietää. No, Petterin rullattua kondomin kyrpänsä päälle kiipesin hajareisin seinää vasten istuvan miehen päälle ja ratsastin hyvän aikaa. Petteri katseli mua kuin ihmeissään, vaikka oikeasti avoimet silmät ja suu varmaan kertoivat nautinnosta.

Sitten pyysin sitä naimaan mua takaapäin, lempiasennossani. Se oli ihan mukavaa paitsi että se ei kehdannut tai osannut panna oikein kunnolla, ja pyysi mut pian alleen. Siinä se nai mua, suurena, hikisenä, kalpeana ja niin tosissaan etten voinut olla hymyilemättä, jostain sellaisesta läheisyydentunteesta. Nautinnostakin toki, joka kasvoi tasaisesti kun Petteri lopulta kiihdytti tahtia ja osui yhä paremmin mun sisään. Sain orgasmin noin kolme sekuntia ennen Petteriä, kun poika laukeamista lähestyessään osasi lopulta heittää varovaisuuden mäkeen ja antaa mennä, rynkyttää mua oikein kovaa keskikokoisella munallaan.

Olo seksin jälkeen oli jotenkin haikea ja samalla iloinen. Ehkä se oli ollut mulle aika puolinainen kokemus. Sääli että poika on muuten niin sympaattinen mutta sängyssä multa jää aina jotain puuttumaan. Hetken levättyämme kävimme suihkussa, kumpikin vuorollamme, mä söin voileivän koska nälätti, juteltiin vähän aikaa hälläväliä-asioita ja sitten mentiin vuoteeseen. Kello ei ollut puoltayötäkään, mutta univelat ja lämmin miehen ruho vieressä hoitivat hommansa ja mä nukahdin alta aikayksikön.


Aamulla Petteri söi mun kanssa kunnon aamiaisen. Yleensä en ole aamiaistanut poikien kanssa, koska aamuisin olen herkällä ja ärtyisällä mielellä ja haluan pohtia asioita yksikseni, mutta nyt oltiin mun kotona eli en oikein voinut häipyäkään, ja toisaalta toisten treffien jälkeen ei ole enää niin epämääräinen tunnelma aamulla. Nautittiin kunnon aamiainen, kahvia, kananmunia, paahtoleipiä, paprikaa ja kurkkua.

Aamupalan jälkeen Petteri poistui töihin (tyyppi käy oikeissa, vastuullisissa aikuisten töissä!) ja minä jäin miettimään, jaksaisinko vielä raahautua luennoille. Olo oli omituinen, enkä oikein tiennyt tahdonko edes nähdä Petteriä uudestaan.

Mutta jälkeenpäin ajateltuna: Taidan kuitenkin olla vähän ihastunut! En liikaa, mutta sillä lailla kutittavasti. Hämmentävää!

maanantai 19. marraskuuta 2007

Kiukutukseen auttaa iso muna

En sitten pysynytkään kotona lauantaina vaan lähdin hetken mielijohteesta baariin purkamaan vitutustani. Menin Rytmiin, kumosin muutaman tuopin ja nautiskelin erinomaisista tapaksista ja jatkoin kohti keskustaa. Manalassa oli suhteellisen ankeaa olla yksin, mutta tapoin siellä kuitenkin jonkin verran aikaa, kunnes jatkoin Chapliniin.

Siellä tärppäsi! Olisi pitänyt heti mennä. Kalju, kolmen-neljänkympin välillä oleva Ari tuli juttelemaan yläkerran baaritiskillä ennen kun olin päässyt pöytään saakka. Se oli ihan varteenotettava, sellainen aika rasvaton vartalo, elämää nähneet kasvot vaikkei se niin vanha ollut, vähän turhan korkea ääni. Mulle oli selvää että olin tullut hakemaan seksiä, jottei koko viikonloppua tarvitsisi olla ilman vaikka Petterin kanssa ei tärppäisikään. Olin pukeutunut tosi lyhyeen minihameeseen niin ettei jäisi epäselvyyksiä, ja jalassa oli saappaat. Matalakorkoiset kuitenkin, että joku tyylikkyys säilyy.

Kysyin Arilta muutaman lauseen vaihdon jälkeen missä se istuu, ja kun selvisi että yläkerrassa niin valehtelin että mun kaverit oottaa alakerrassa, käyn moikkaamassa niitä ja saatetaan vielä törmätä. Näin pystyin kätevästi tsekkaaamaan muun tarjonnan. Vaikka olisi saanut olla kyllä aika moinen saalis ulottuvilla että olisin luopunut näin helpolla ihan kelpoisesta tyypistä joka on selvästi kiinnostunut. En oikein jaksanut lähteä yrittämään jotakuta joka välttämättä ei ole. Sitähän oli kokeiltu jo edellisenä iltana, ja siitä oli jäänyt paha mieli.

Ja niin, ei sieltä mitään järkevää saalista löytynyt, joten lähdin juttelemaan Arille. Arikin oli yksin paikalla. Hyvä, niin ei joutunut jauhamaan paskaa sen kaverien kanssa eikä miettimään mitä se voi tai ei voi tehdä ystäviensä edessä. Harkitsin vähän miten suorasukaisesti voi käydä ehdottamaan seksiä nyt kun kohde oli tiedossa ja mieliala oli sen verran kärsimätön etten halunnut hukata yhtään aikaa jos se oli vältettävissä. Päätin kuitenkin olla jonkin verran hienovarainen, ettei homma siihen kaatuisi. Juteltiin mukavia hyvän aikaa ja sitten tiedustelin jatkosuunnitelmia. Kun kävi ilmi ettei Arilla ollut sen enempiä mielessä, kysyin voisivatko juhlat jatkua sen tai minun luona. Ja Arille sopi! Siinä tulee aina ihana tunne kun tajuaa että nyt tämä isku on onnistunut, enää ei tarvitse liikoja yrittää.

Ari asui lähempänä keskustaa kuin minä, joten päätettiin suunnata sinne päin. Ensin piti ottaa Rautatientorilta taksi, mutta oikea bussi oli juuri kohdalla, joten noustiin kyytiin ja mentiin takapenkille. Sinne ei onneksi tullut ketään muuta istumaan, niin saatettiin kosketella minua ihan vapaasti kunhan oltiin hiljaa. Se alkoi kevyestä pususta, joka muuttui pian intensiivisemmäksi suuteluksi. Ohjasin Arin käden koskemaan mun kylkiä ja sitten rintoja, ja lopulta käsi löysi tiensä hameen alle ja silitteli mun alapäätä sukkahousujen ja alushousujen läpi. Olin jo ihan kiihottunut, eikä Ariakaan ilmeisesti haitannut, kun melkein ajettiin pysäkin ohi.


Arin asunnossa minua odotti hienoinen yllätys. Siellä nimittäin aivan selvästi asui nainen. Ovessa oli vain yksi nimi, mutta naulakossa oli naisen takkeja ja lattialla muutamat naisten kengät, ja kylppäristä löytyi nopealla tarkastuksella liikaa naisten kosmetiikkaa että kyseessä olisi ollut vain välillä vieraisilla käyvä tyttö. Harmitti vähän, kun Ari ei ollut maininnut koko asiasta, koska en minä varmaan silloin olisi edes lähtenyt mukaan. Mulle on käynyt sama pari kertaa ennenkin, ja olen silloin jutellut miehen kanssa ja ehkä nukkunut vieressä, mutten harrastanut seksiä. Mutta tällä kertaa mietin, että itsepähän on miettinyt kuinka paljon arvostaa suhdettaan, ei se minulle kuulu. Se on jo petos jos kutsuu kotiinsa selvät aikeet mielessä. Minä olin nyt tullut hakemaan munaa.

Ja munaahan sieltä kyllä tulikin! Äijä jaksoi tosi kauan ja sillä oli melkoisen iso. Näiden isomunaisten miesten kanssa on se että alussa voi tuntua vähän liian paljolta. Mutta sitten loppupuolella kun minä lähestyn orgasmia ja tahdon vaan lisää ja lisää niin on ihanaa että toisen kyrpä lyö yhä uudestaan pohjaan saakka. Kun panee tarpeeksi kauan niin alkaa joskus tuntua etten saa ollenkaan tarpeekseni, en ikinä.

Naitiin siis toisten aviollisella parivuoteella, ensin minä päällä, sitten minä kontillaan ja Ari takana. Siinä jouduin pyytämään suorastaan että nyt vähän varovaisemmin ettei satu. En ole siitä herkimmästä päästä ja olen ollut aika isojenkin miesten kanssa, mutta tiettyä varovaisuutta siinä täytyy noudattaa. Mutta kun oikea rytmi löytyi, kohosin sellaisiin orgasmeihin että turhautumiset lähtivät sen sileän tien. Anton olisi varmaan ollutkin paska sängyssä. Ari pani minua loistavasti ja pitkään, ensin pyynnöstäni varovaisesti ja hitaasti, ja sitten minun niin vaatiessani yhä kovempaa ja nopeammin, jyskyttäen kunnolla sisään. Voi ihanuus.

Aktin jälkeen Ari nukahti menemättä edes peiton alle. Herttaista! Minä valvoin ehkä tunnin seksin jälkihehkussa ja kiittelin itseäni siitä että olin kuitenkin lähtenyt ulos. Oli kuningatarolo.


Heräilin aamulla kahdeksan maissa enkä osannut enää nukkua. Pukeuduin rauhassa Arin kuorsatessa vieressä, pesin vessassa meikit pois vaimon mömmöillä ja menin keittiöön nauttimaan lasin mehua ja voileivän. Ari ei herännyt koko aikana, ja päätin olla herättämättäkään. Puin päällysvaatteet päälle ja poistuin asunnosta.


Iltapäivällä ehdin kirjoittaa tämän lähes valmiiksi mutten postittaa, koska piti lähteä treffeille. Niistä myöhemmin!

lauantai 17. marraskuuta 2007

Joku lukee kirjoituksiani

Valopilkkuna tänään toimii se, että Sulaa hopeaa -blogissa on käynyt viikon aikana, eli sinä aikana kun blogi ylipäätään on ollut olemassa, Blogilistan mukaan jo yli sata lukijaa! Suosikiksikin tämän on raksittanut jo 12 ihmistä. Ja olen Kuuman listan top satasessa.

Aika hurjaa! En ajatellut että tänne eksyisi niin paljon porukkaa ihan tuosta vaan, ilman että minä teen erityisemmin mitään.

Koskahan tipahtaa ensimmäinen kommentti? Jos teillä on jotain sanottavaa, hyvät ihmiset, niin siitä vaan!

Menetetty suklaasilmä

Nyt lähinnä vituttaa. Eilinen meni sen verran pieleen että tänään olen lähinnä murjottanut. Ei tässä ole mitään katastrofeja tapahtunut. Mutta olin ajatellut pitäväni hauskaa enkä sitten paljoa pitänyt, ja olo on nyt pettynyt ja ankea.


Mentiin siis eilen illalla pienellä kaveriporukalla Mollyyn aloittelemaan iltaa, muutamia tyttöjä ja yhden niistä, Marian, poikaystävä Jere. Istuskeltiin kahdeksasta alkaen pari tuntia ja kumottiin jonkinmoinen määrä erinomaista kaljaa. Ja sitten seuraan liittyi seurueellinen jotain Jeren ystäviä.

Ja niiden joukossa oli Anton, aivan upea otus. Suklaiset silmät, suuret ja pitkäripsiset. Paksu, hyvin leikattu tukka, ei ihan sellainen peruspoikatukka vaan edestä ja korvien päältä vähän pidempi, ja kastanjan värinen (värjätty? On jotkut toki siunattu tuollaisella värillä ihan luonnostaan). Suora nenä ja ohuet, aistikkaat huulet. Pehmeä ääni jopa siinä isossa metelissä, vaikka piti huutaa tullakseen ymmärretyksi. Leveä, pehmeä, rintakehä, tummanruskean kauluspaidan läpikin tajusi että siinä on juuri sopiva yhdistelmä lihaksia ja vähäsen rasvaa, minuun kun ei ihan sellainen kuivatettu joogaajatyyppi vetoa.

Ja pidin tosi kovasti siitä persoonasta joka niistä jutuista tuli esiin. Poika seisoi asioiden takana, luotti kaikenläpäisevällä tavalla itseensä niin, että kyse ei ollut mistään opitusta itsevarmuudesta vaan siitä ettei ole edes oppinut ajattelemaan että hänessä voisi olla jotakin väärää. Se kertoi opiskeluistaan yliopistolla hauskoja ja pitkiä juttuja ja minä jaoin omiani. Anton oli myös kiinnostunut minusta ja minun asioistani heti kättelyssä, ja muutinkin sitten sen viereen istumaan haettuani seuraavan tuopin. Painottaessaan jotain sanottavaansa Anton tarttui mua kädestä, eikä siinä ollut mitään sellaista teennäistä.

Ehkä olisin jopa toivonut että olisi ollut, että olisin tajunnut Antonin keksivän tekosyitä päästäkseen koskemaan mua. Mutta ei, kaikkea mitä se teki, se myös tarkoitti. Se piti koko ajan jonkun etäisyyden, sellaisen tietyn kohteliaisuuden. Ei se lähtenyt mukaan pelaamaan mun kanssa, ei osoittanut mitään aikeita suuntaan tai toiseen. Olisi pitänyt tajuta, ettei näiden vakavien tyyppien kanssa tule koskaan mitään säätöä. Mutta kun ne silmät katsoivat minuun ja kaunis ääni kehräsi Suomen sairaanhoitopalveluiden tasosta, niin teki mieli vaan alkaa kosketella sitä poikaa ilman lupaa, antaa sen vaan puhua edelleen samalla kun availen sen paidan nappeja.

Ei siitä mitään sitten tullutkaan. Jossakin vaiheessa huomasin että Anton ottaa nyt enemmän etäisyyttä. Totta kai se oli tajunnut että mä yritän sitä. Koskin Antonia ja myös omia käsiäni ja kasvojani enemmän ja nauroin kaikille jutuille vähän enemmän kun mitä normaalisti tekisin.

Ja yleensä kun huomaan ettei toista kiinnosta, kyllähän sen nyt huomaa, vetäydyn suosiolla ja lähden etsimään toista kohdetta. Mutta arvostelukyky petti, tykkäsin Antonista sen verran kovasti, noin vaan ensi istumalta. Ja seuraavan puolen tunnin ajan mun olo muuttui yhä kurjemmaksi kun yritin lisää ja tulin torjutuksi lisää ja samalla vittuilin itselleni siitä että miksi mä hakkaan päätäni seinään kun ei tästä mitään tule.

Ja sitten Anton nousi ja meni puhumaan toisessa pöydässä oleville tyypeille, ja kun mä taas vilkaisin, se oli häipynyt. Kysyin hetken päästä ohimennen niiltä Jeren kavereilta joille se oli viimeksi puhunut että minne Anton meni, ja kaverit kertoivat sen menneen kotiin. Sanomatta mulle mitään! Me oltiin sentään juteltu toista tuntia melkein pelkästään keskenämme. Tuli hurjan typerä olo. Olis se sentään voinut olla kohtelias. En mä kaikkia kiinnosta, mutta kyllä mä käytöstapoja odotan. En mä ollut sille mitenkään törkeä.


Sen jälkeen en jotenkin tiennyt miten päin olla. Kalja maistui pahalta vaikka teki mieli känniin. En kuitenkaan juonut mitenkään älyttömästi lisää, koska vitutukseen juominen nyt ainakin on huono veto. Lähdettiin siitä vielä vähän tanssahtamaan Highlightiin Marian ja Lauran kanssa, mutta ei olisi pitänyt. Jo jonossa harmitti vähän liikaa.

Sisälläkin oli inhottavaa, huono musa ja rumia ihmisiä. Mutta minähän olin tullut pitämään hupaa, joten yritin myös tosi kovasti olla bilemeiningeissä ja iskemässä, ja tanssin vaikkei tehnyt mieli. Siinä tuli joku kalju perussuomipoika mitään sanomatta tanssimaan mun ja Marian kanssa, ja Maria kun on varattu eikä siksi voinutkaan olla mitenkään kiinnostunut niin mä hyppäsin kimppuun. Katselin sitä silmiin ja tanssin sen edessä aika seksuaalisesti.

Poika olis kyllä heti ollut meiningeissä, kyseli jotain mistä en saanut metelissä edes kunnolla selvää ja kovasti teki tuttavuutta. Mutta hetken päästä sanoin lähteväni vessaan ja liukenin paikalta. Etsin Lauran ja Marian, sanoin moimoi ja lähdin kylmään yöhön.

Joo, olisin mä halunnut jonkun lämmittämään petiä, ja olis Haitsusta irronnutkin, mutta ei se olisi enää tuntunut miltään. Olisin halunnut Antonin. Olisin halunnut syödä sen! Olisin halunnut viedä sen kotiin ja ottaa sen sisääni niin pitkään että sulaudutaan yhdeksi. Mutten usko että on mitään mahdollisuuksia.


Eihän kenelläkään tietty ole mitään velvollisuutta leikkiä mun kanssa, ja minun mielestäni ei tarvitse ymmärtää antaa vaikka antaakin ymmärtää. Ja saa käyttäytyä vähän ylitorjuvasti jos huomaa että ei-kiinnostava tyyppi yrittää iskeä. Ei tässä mitään hirveää etikettivirhettä tapahtunut.

Mutta se ei tarkoita ettei harmittaisi. Tänä iltana olen yksin kotona ja otan rauhallisesti, huomenna sitten treffit. Kyllä mä siihen mennessä piristyn.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Treffit sovittu

Päätin vastailla Petterille ja tavata sen uudestaan, kun jäi niin lämmin olo viime perjantaista. Sovittiin että tavataan sunnuntaina. Huominen ei sovi, enkä minä tahdo käyttää viikonloppua ennalta sovittuihin deitteihin. Viikonloppuna voi tehdä niin paljon muutakin.

On jotenkin ikävä Petterin luo, ikävä Petterin kyrpää sisälleni. Vaikka saa nähdä häipyykö se ikävä siltä seisomalta kun tavataan taas. Näinkin on käynyt, ja pikainen poistumisentarpeeni lauantaiaamuna puhuu paljon.

Vaalea rokkimies Teholta

No niin, Ismon keikalta tarttui sunnuntaina mukaan rokkimies! Vaalea, lyhyttukkainen, karheankomea, liian pienet silmät, parta joka raapi sisäreisiä. Mutta taitava!

Pohdiskelin aikaisemmin lyhyesti, miksi seksiä tuppaa irtoamaan sieltä täältä, yleensä aina eri henkilöiltä. Mutta tämä oli ihan silkka mäihä! En minä tehnyt mitään väärinkään, mutta olisi ihan yhtä hyvin voinut olla että miekkonen olisi ollut menossa kotiin aikaisin vaimon ja lasten luo tai kerta kaikkiaan ei olisi ollut kiinnostunut minusta. (Sellaistakin tapahtuu!) Mutta lykästi.


Mulla on ollut usein keikoilla tapana lämmittää vähän soiton odotusta puhelemalla ihmisille sieltä täältä, seuraavalle jonossa, viereiselle baaritiskillä tai samassa pöydässä istuvalle baaripuolella. Muutamia sanoja vaan, ei mitään syvällisyyksiä, mutta jotakin henkilökohtaista kuitenkin. Eikä pelkästään nuorille miehille vaan kelle vaan. Ihmisille jotka näyttävät mukavilta ja sosiaalisilta. Yleensä ihmiset suhtautuvat positiivisesti vaikkeivät välttämättä hirveästi mitään takaisin keksikään vastata. Tällä kertaa kuitenkin urkeni juttua.

Tyyppi oli pukeutunut Ismon paitaan, hiukan kireämpään kuin mitä rokkipaidat yleensä ovat muttei kuitenkaan ns. nännipaitaan. Jalassa farkut, naamassa vaaleaa partaa ja päässä lyhyt, aika normaali poikatukka, vähän kihartuva, vaalea. Aika tarkkaan kolmekymmentä. Aloitin keskustelun siinä heti narikoiden vieressä, kepeään sävyyn, ja kyselin oliko mies ollut jo toisellakin Alangon keikalla tällä tourneella. Sehän oli, Turussa. Siitä syntyi jo jonkin verran juteltavaa.

Keskustelua jatkettiin muutama minuutti. Alluksi esittäytyneellä miehellä oli valloittava tapa katsoa suoraan silmiin ja hymyillä jotenkin tietävään tapaan, kuin hän olisi arvannut minusta enemmänkin kuin mitä olin siinä ehtinyt paljastaa. Minulla oli ylläni vihreä lyhyt hame ja pieni musta toppi, sellainen joka solmitaan selästä kiinni niin että selästä jää osa paljaaksi. (Olen melko pienirintainen, joten tällainen paljastelu ei näytä ihan niin rivolta kun povekkaammalla siskolla, mutta kyllä sen on tarkoitus kerätä huomiota.) Ehkä tämä hiukan normaalia seksuaalisempi asu ja toivottavasti Allullekin asti välittynyt kepeä flirtti sai miehen katsomaan minua kiinteästi, kuuntelemaan valtavan huomioivan näköisesti ja tarttumaan sanoihini mukavan tuntuisella tavalla, henkilökohtaisilla kommenteilla. Tai ehkä se oli vain Allun tapa kommunikoida.

Ennen keikkaa mentiin taas eri suuntiin, vaikka Allukin oli yksin liikkeellä, enkä nähnyt häntä koko esityksen aikana. Keikka oli mainio, erikoislaatuinen, ehkä vuoden paras, ja todella pitkä. Sen aikana lisää potkua antoi poltteleva odotus, josko Allu lähtisi jatkoille jonnekin, josko tästä seuraisi jotain vielä mukavampaa kuin lyhyt mutta luistava, intensiivinen flirttimme.

Keikan jälkeen tungin aika nopeasti ulos, kävin pikaisesti pissalla ja viivyttelin takkini hakemista kunnes havaitsin Allun jonossa. Liityin heti seuraan ja kysyin mielipidettä keikasta (jaoimme mielipiteen) ja tiedustelin oliko mies menossa heti kotiin. Allu vastasi ettei tiedä, ja minä kerroin että varmaan jonnekin pitää vielä päästä jatkoille, tietäisikö hän hyvä paikkaa ja tulisiko kenties seuraksi. Totesimme että oli niin myöhä ettei välttämättä jaksa enää edes mennä minnekään. Mutta poika kertoi että hänellä on viiniä ja pyysi minua jatkoille luokseen! Minähän lähdin; homma kävi vikkelämmin kuin olin uskaltanut toivoakaan.

Kävelimme viitisentoista minuuttia Allun asunnolle, joka sijaitsi siis todella mukavalla paikalla lähellä keskustaa, ja juttelimme vähän väkinäisesti. Kehitin kaikenlaista hevonpaskaa ettei hiljaisuuksia päässyt syntymään. Toisaalta hämmentävää olla yhtäkkiä ulkona kylmässä vailla kovan metelin ja kaljatuopin tuomaa suojaa, ihmisen kanssa josta tietää tutkin mitään. Mutta toisaaltahan se on jotenkin imartelevaa että tahdotaan toisen seuraa niin ettei sillä ole väliä ettei yhteistä puhuttavaa oikein löydy! Liha vei, ainakin minua, ja toivoin että Alluakin.

Allun asunto oli mukava, selvästi poikamiesboksi, pari huonetta ja pieni keittiö. Allu kaatoi lasilliset viiniä ja teki voileivän, ja istuimme keittiön pöydän ääressä juttelemassa. Vaivautuneisuus häipyi jutuista kun oltiin sisällä lämpimässä ja mies pääsi taas katsomaan minua suoraan silmiin ja tunkeutumaan sitä kautta jonnekin syvälle jalkoväliin saakka. Täytyy tunnustaa että kostuin pelkästä katseesta.

Pari kertaa siirsin tuoliani lähemmäs Allun tuolia. Olin jo valmiiksi mennyt istumaan viereen eikä vastapäätä, ja siirryttyäni toisen kerran lähemmäs Allu ehdotti että istuisin vaan suoraan syliin. Hame nousi aika ylös kun istuin hajareisin, kasvot Allun kasvoja päin. Huulemme lähenivät toisiaan kummallisen hiljaisen hetken ajan, ja jo tässä vaiheessa minä halusin tätä poikaa niin kovasti. Tunsin huulet omillani ja mietin miltä ne tuntuisivat pillullani. Suutelimme antaumuksella, minä tyytyväisenä siitä, ettei tarvinnut enää esittää mitään tekosyitä miksi tänne oli tultu.

Ehdotin siirtymistä makuuhuoneeseen. Kunnon iskijällä oli tietysti parisänky sinkkukämpässä (niin minullakin on). Allu istutti minut sängyn laidalle ja suoraviivaista linjaansa noudattaen riisui minulta hameen. Jäljelle jäivät vain toppi ja lantiomalliset pikkupöksyt, ja näistäkin jälkimmäiset saivat kyytiä kunhan lupa minulta oli saatu. Allu painoi yläruumiini sängylle ja levitti jalkani, painoi päänsä niiden väliin ja nuoli ensin reisiä mutta meni pian asiaan. Hän oli itsevarma, ei turhia hienostellut tai hempeillyt vaan nuoleskeli pitkin vedoin. Minä olin taivaassa. Paitsi se parta häiritsi; se oli liian lyhyt ollakseen pehmeä ja raapaisi aina välillä herkkiä paikkoja. Ei kuitenkaan niin paljon että olisin valittanut, enkä missään tapauksessa olisi halunnut lopettaa.

Pian sain myös ottaa suihin sängymmä makaavalta Allulta. Ihanaa, vaikka kondomi maistuu todella pahalta! Se oli Allun vuoro voihkia nautinnosta; panin parastani, hitaasti ja sitten nopeammin ja nopeammin, ja pitkään. Ja sitten nussittiin, perinteisesti lähetyssaarnaaja-asennossa, aika lyhyesti kyllä. Kumpikin oli niin rajoilla ettei kauan olisi kestänyt. Laukesin kovaa, eikä Allullakaan näyttänyt huonosti menevän.

Hetken hengähdettyäni kävin huuhtelemassa hampaat ja alapään. Pian kömmimme peiton alle, eikä minulla ollut univaikeuksia.

Yöllä heräsin siihen että minua hyväillään reisien välistä. Alussa unetti ja lähinnä harmitti, mutta sitten pääsin yhä enemmän mukaan tunnelmaan. Ei se ollut vaikeaa. Käännyin hetkeksi kyljelleni Allun paijatessa ja kiehnätessä ja kosketellessa minua herkistä paikoista, ja tulin vilkaisseeksi yöpöydän digitaalikelloa: 6.22. Allu hyväili minua edelleen, niin että makasin kyljelläni, ylempi polvi koukussa kattoa kohti. Kello oli 6.47 kun Allu käänsi minut takaisin selälleni, rullasi kondomin päälle ja alkoi nussia yhä unista mutta raukeaa nautintoa tuntevaa kehoani hitaasti. Se kesti pitkään, ja ehdin laueta kahdesti tai kolmesti. Viimeisten orgasmien rajat olivat sulautuneet omituiseen hurmokseen, lähes unenkaltaisiin mielikuviin illasta, oluen huuruihin ja vuolaaseen tyydytykseen. Nukahdin melkein heti Allun saatua, Allun kalu kai vielä sisässäni.

Aamulla juttelimme samoja mukavia tyhjänpäiväisyyksiä kuin illallakin, mutta nyt rentoutuneina ja väsyneinä. Vaihdoimme numeroita, kai kohteliaisuudesta. Myöhästyin luennolta, jolla minun piti pitää esitelmä. Esitelmä meni kuitenkin hyvin.



Vaan enpä tiedä, sympaattisen ja mukavan Petterin jälkeen tällainen jotenkin kylmä, selvästi kokenut äijä ei tunnu niin mielettömän mukavalta. Orgasmit olivat taattua tavaraa mutta joku persoonallisuus siitä jäi puuttumaan. En tahdo tavata Allua enää uudestaan. Vaikka jos joskus törmäämme yöllä, ja minä olen humalassa ja minun tekee mieli...

Petteri lähetti eilen tekstiviestin. En ole vastannut. En tiedä vastaanko.

maanantai 12. marraskuuta 2007

Mainiota perjantaiseksiä

Viime perjantaina mentiin sitten ulos juhlimaan, kuten yleensä viikonloppuisin on ollut tapana. Mukana oli minä, Minna, Laura ja Terhi, jotka olen tuntenut jo yläasteelta. Ihanaa juhlimisseuraa, vaikkei noiden kanssa välttämättä jakaisi koko elämää.

Aloitettiin ravintolakierros Amarillosta, jossa oli siis tosiaan tarkoitus vain aloitella, mutta minun iltani sitten päättyikin ravintoloiden osalta sinne. Löysin nimittäin hauskaa seuraa. Mies oli minun ikäiseni, lyhyt tumma siilitukka ja aika paljon lihaa luiden ympärillä. Hän ei kuitenkaan ollut luotaantyöntävän, ankean tai militantin näköinen, vaan pikemminkin sympaattisen oloinen.

Onneksi mun kavereita oli mukana kolme, niin muut jatkoivat sujuvasti eteenpäin ja minä saatoin jäädä hieromaan lähempää tuttavuutta sivupöydän hämärissä. Menivät Highlightiin, kuten sain jälkeenpäin kuulla, ja Laura oli löytänyt sieltä seuraakin. Oltiin aloiteltu Terhin luona joten olin jo jonkin verran humalassa. Luotettavat lähteet kertovat kuitenkin, että kunhan en ole kaatumiskunnossa, osaan vähän vieraammassa seurassa skarpata sen verran, etten vaikut typerältä vaikka olisin vähän juonutkin.

Mainiota juttuseuraahan tuo mies oli. Istuttiin pöydässä ja pajatettiin vaan Petterin kanssa, kun kerran olin mennyt sille juttelemaan, ja tyttökaverit jäivät omaan pöytäänsä keskustelemaan ja katselemaan kunnes poistuivat. Pidin kovasti Petterin fyysisestä olemuksesta ja myös tavasta olla. Hän oli jotenkin tietyllä tapaa epävarma mutta ei silti pelokas, vaan myös rento ja odotti ihmisiltä hyvää. Kohtelias silti, antoi minun tehdä aloitteita, olisi varmaan jäänyt omaan pöytäänsä kaveriensa kanssa istumaan ellen minä olisi poiminut mukaan. Ja pidän siitä kun mies on minua isompi; pidempi ei tarvitse olla, mutta painavampi tai vahvempi mies on mukava. Tai ainakin pidin tästä ominaisuudesta Petterissä; ei minua kevyempikään mies välttämättä ole paha juttu ollenkaan. (Kuten sanottua, olen pitkä, ja jos odottaisin itseäni päätä pidempää miestä, saisin odottaa aika kauan, enkä ole muutenkaan tajunnut miksi miehen pitäisi olla sekä vanhempi että pidempi.)

Keskustelimme niitä näitä, töistä, opiskelusta (Petteri oli valmistunut pari vuotta sitten), harrastuksista (kävi ilmi että me molemmat tykkäämme käydä paljon live-keikoilla, vaikka musiikkimaut erosivat melko lailla) ja jopa tyttöystävistä ja poikaystävistä. Petteri oli eronnut muutamia kuukausia aiemmin melkein vuoden kestäneestä suhteesta, ja minä kerroin rehellisesti että olen ollut sinkkuna jo melkein vuoden eikä minulla ole kiire suhteeseen.

Jossakin vaiheessa Petteri sanoi pikaisesti heippa kavereilleen joiden kanssa oli tullut ravintolaan, ja me suuntasimme taksille. Ei ollut vielä kovin myöhä, joten emme onneksi joutuneet odottelemaan kauan. Säähän oli Stadissa perjantaina hirveä, eikä meillä tietenkään ollut sateenvarjojakaan. Kuka lähtee juhlimaan sateenvarjo laukussa? Ehdin joka tapauksessa palella melko lailla ja takki muuttui ikävän kosteaksi.

Noustiin taksiin ja taksissa pussailtiin. Petteri jotenkin haki hyväksyntää pusuillaan, ei vahingossakaan tehnyt mitään mistä minä en olisi pitänyt, mutta minä otin rohkeammin kieltä mukaan ja annoin mennä. Tapaus oli jo sillä lailla varma etten tajua miksi olisi enää pitänyt kursailla. Mutta miehen rooli on tietty erilainen. Toisaalta miehen odotetaan tekevän aloitteita, ja toisaalta miehen pitäisi olla pidättyväinen ja varovainen, ettei vaan loukkaisi naista kaikella aloitteellisuudellaan. Hällä väliä minun puoleltani moisista, kyllä minä sanon ei jos en jostain perusta.

Petteri maksoi taksin Vantaalle, kiivettiin kerrostalon yksilöön, ja ryhdyttiin aika äkkiä siinä toimeen, muitta puheitta. Selvästi se ei kumpaakaan haitannut. Riisuin Petteriltä kauluspaidan, tyylikkäästi löysät farkut ja mustat bokserit, ja Petteri riisui sen jälkeen hitaasti, jotenkin ihaillen, minulta lyhyen bilehameen ja puolihihaisen paidan. Pidin näkemästäni. Pulleilla miehillä on yleensä vähän lyhyemmät kalut; Walter De Camp taisi joskus mainita asiasta sen, että totta kai, kun rasvaa on enemmän siinä ympärillä. Mutta minulla ei ollut valittamista. Petterin vartalo oli kerta kaikkiaan herkullinen siinä, ja kalu maistuvan näköinen.

Paijattiin toisiamme ja kädet siirtyilivät nopeasti tuhmemmille paikoille. Pian olimme sängyllä. Petteri kysyi, käytetäänkö kondomia, mutta suostui mitään sanomatta kun sanoi että käytetään. (Hei totta kai käytetään!) Seksi oli aika perussettiä, hiukan hyväilyjä ja sitten paljon panemista. Mutta oli se ihanaa! Pidin ennen kaikkea kun mies oli päällä ja työnsi minun sisääni nopeasti, hiki valuen otsalta minun iholleni. Ja Petteri jaksoi kahdesti melkein heti peräkkäin. Ja minä laukesin molemmilla kerroilla. Minulle on monta vuotta ollut jo helppo laueta yhdynnässä. On käynyt tuuri.


Lauantaiaamuna oli jonkun verran krapulaa enkä ollut nukkunut oikein hyvin, kun unillekin oli päästy vasta ehkä neljän maissa. Heräsin aika aikaisin, kun olin vieraassa paikassa ja vieraan ihmisen vieressä, ja kieltäydyin aamupalatarjouksista. Jostakin syystä tahdoin vaan ulos koko paikasta. Ei siksi etten olisi ollut tyytyväinen kissa. Mutta kaipasin yksityisyyttä ja rauhaa olla itsekseen ja nollata, en halunnut keskustella asioista. Toivottavasti poika ei liikoja hämmentynyt. Joskus vaan kun on harrastanut seksiä edellisiltana niin se vaan korostaa kuinka erillisiä ihmisiä sitä ollaan, kuinka vähän tunnetaan. Puhelinnumeroa kuitenkin vaihdettiin; jos Petteri soittaa, harkitsen vakavasti tapaamista, sen verran mainiota oli. Otin bussin keskustaan ja siitä kotiin, enkä oikein jaksanut mitään koko päivänä.

Läksyjä on vieläkin rästissä, kun sunnuntainakaan ei muka ehtinyt. Lauantai-illan otin kuitenkin rauhallisesti kotona, yksi kaveri oli kylässä ja juotiin teetä.


Tänään sitten Ismon keikalle. Keikka katsotaan aina keskittyneesti läpi, mutta sen jälkeen meno muuttuu rennommaksi. Katsoo jos löytyisi seuraakin.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Esittäytyminen

Mulla on ollut jo pidempään mielessä että pitäisin päiväkirjaa seksiseikkailuistani. Nimettömänä tietysti! Näistä ei kaikista tule oikein kavereillekaan kerrottua, ja on mukavaa jos on joku paikka missä tilittää.


Minä olen 24-vuotias opiskelijatyttö Helsingistä. Opiskelualaani en aio täällä paljastaa, enkä tarkempaa asuinpaikkaa tai muitakaan tietoja mistä minut voisi tunnistaa. Olen ollut sinkku nyt jo melkein vuoden, ja sinkkuelämä varmaan jatkuu vielä pitkään. Olen tumma ja aika pitkä, ja tykkään käydä ravintoloissa juomassa, tanssahtamassa ja tapaamassa ihmisiä, ja karatessa hikoiluttamassa kroppaa ja tyhjentämässä mieltä turhista ajatuksista. Rahaa tähän kaikkeen tulee opintotukien lisäksi perinteisesti kaupan kassalta. Omaa kämppää on pakko pitää, etteivät keittiössä aamukahvilla istuvat vieraat häiritsisi kämppiksiä.

Monet miehet ihailevat minua, sen huomaa vaikka sitä harvoin suoraan sanotaan. Olen ehkä vähän pelottava monen miehen mielestä, kun ei minua niin paljon tule ainakaan alle kolmevitoset miehet baarissa iskemään. Mutta mun on aina ollut helppo puhua uusille ihmisille eikä minua haittaa olla keskustelunavaajana. Minulla on ollut aika monia seksikumppaneita. Pidän yhden illan jutuista, ja minulla on kyllä pokkaa sanoa etten tahdo enää tavata. Olen tapaillutkin poikia vähän pidemmän aikaa silloin tällöin, mutta ei minulla ole halua sitoutua nyt.


Olen aina ollut aika fyysinen ihminen. Pidän kirjoittamisesta mahtavan paljon, on ihanaa pystyä sanomaan asioita just niinku ne ovat eikä vain sinne päin, mutta tämän sanallisuuden lisäksi elän älyttömän paljon kehollani. Rakastan seksiä. Huumaannun urheilusta. Minusta on ihanaa kosketella asioita, painautua toisen ihmisen ihoon, tulla ulkoa syyspakkasesta sisään lämpimään, maistella tuoretta espressoa tai nautiskella isoista kylmistä sushipalasista.

Ehkä se näkyy että olen vaistonvarainen, ja ehkä se on viehättävää jonkun mielestä. Ehkä minä olen siksi saanut huomattavasti useammalta kuin keskimääräinen ikäiseni. Tai sitten seksiä kerta kaikkiaan saa kun sitä pyytää. Tähän kirjaan tulee siis tulevaisuudessa pieniä tai keskisuuria kertomuksia sukupuolielämästäni, siitä puolesta joka näyttäytyy ulkokuorta katsoville harvemmin.