Menetetty suklaasilmä

Nyt lähinnä vituttaa. Eilinen meni sen verran pieleen että tänään olen lähinnä murjottanut. Ei tässä ole mitään katastrofeja tapahtunut. Mutta olin ajatellut pitäväni hauskaa enkä sitten paljoa pitänyt, ja olo on nyt pettynyt ja ankea.


Mentiin siis eilen illalla pienellä kaveriporukalla Mollyyn aloittelemaan iltaa, muutamia tyttöjä ja yhden niistä, Marian, poikaystävä Jere. Istuskeltiin kahdeksasta alkaen pari tuntia ja kumottiin jonkinmoinen määrä erinomaista kaljaa. Ja sitten seuraan liittyi seurueellinen jotain Jeren ystäviä.

Ja niiden joukossa oli Anton, aivan upea otus. Suklaiset silmät, suuret ja pitkäripsiset. Paksu, hyvin leikattu tukka, ei ihan sellainen peruspoikatukka vaan edestä ja korvien päältä vähän pidempi, ja kastanjan värinen (värjätty? On jotkut toki siunattu tuollaisella värillä ihan luonnostaan). Suora nenä ja ohuet, aistikkaat huulet. Pehmeä ääni jopa siinä isossa metelissä, vaikka piti huutaa tullakseen ymmärretyksi. Leveä, pehmeä, rintakehä, tummanruskean kauluspaidan läpikin tajusi että siinä on juuri sopiva yhdistelmä lihaksia ja vähäsen rasvaa, minuun kun ei ihan sellainen kuivatettu joogaajatyyppi vetoa.

Ja pidin tosi kovasti siitä persoonasta joka niistä jutuista tuli esiin. Poika seisoi asioiden takana, luotti kaikenläpäisevällä tavalla itseensä niin, että kyse ei ollut mistään opitusta itsevarmuudesta vaan siitä ettei ole edes oppinut ajattelemaan että hänessä voisi olla jotakin väärää. Se kertoi opiskeluistaan yliopistolla hauskoja ja pitkiä juttuja ja minä jaoin omiani. Anton oli myös kiinnostunut minusta ja minun asioistani heti kättelyssä, ja muutinkin sitten sen viereen istumaan haettuani seuraavan tuopin. Painottaessaan jotain sanottavaansa Anton tarttui mua kädestä, eikä siinä ollut mitään sellaista teennäistä.

Ehkä olisin jopa toivonut että olisi ollut, että olisin tajunnut Antonin keksivän tekosyitä päästäkseen koskemaan mua. Mutta ei, kaikkea mitä se teki, se myös tarkoitti. Se piti koko ajan jonkun etäisyyden, sellaisen tietyn kohteliaisuuden. Ei se lähtenyt mukaan pelaamaan mun kanssa, ei osoittanut mitään aikeita suuntaan tai toiseen. Olisi pitänyt tajuta, ettei näiden vakavien tyyppien kanssa tule koskaan mitään säätöä. Mutta kun ne silmät katsoivat minuun ja kaunis ääni kehräsi Suomen sairaanhoitopalveluiden tasosta, niin teki mieli vaan alkaa kosketella sitä poikaa ilman lupaa, antaa sen vaan puhua edelleen samalla kun availen sen paidan nappeja.

Ei siitä mitään sitten tullutkaan. Jossakin vaiheessa huomasin että Anton ottaa nyt enemmän etäisyyttä. Totta kai se oli tajunnut että mä yritän sitä. Koskin Antonia ja myös omia käsiäni ja kasvojani enemmän ja nauroin kaikille jutuille vähän enemmän kun mitä normaalisti tekisin.

Ja yleensä kun huomaan ettei toista kiinnosta, kyllähän sen nyt huomaa, vetäydyn suosiolla ja lähden etsimään toista kohdetta. Mutta arvostelukyky petti, tykkäsin Antonista sen verran kovasti, noin vaan ensi istumalta. Ja seuraavan puolen tunnin ajan mun olo muuttui yhä kurjemmaksi kun yritin lisää ja tulin torjutuksi lisää ja samalla vittuilin itselleni siitä että miksi mä hakkaan päätäni seinään kun ei tästä mitään tule.

Ja sitten Anton nousi ja meni puhumaan toisessa pöydässä oleville tyypeille, ja kun mä taas vilkaisin, se oli häipynyt. Kysyin hetken päästä ohimennen niiltä Jeren kavereilta joille se oli viimeksi puhunut että minne Anton meni, ja kaverit kertoivat sen menneen kotiin. Sanomatta mulle mitään! Me oltiin sentään juteltu toista tuntia melkein pelkästään keskenämme. Tuli hurjan typerä olo. Olis se sentään voinut olla kohtelias. En mä kaikkia kiinnosta, mutta kyllä mä käytöstapoja odotan. En mä ollut sille mitenkään törkeä.


Sen jälkeen en jotenkin tiennyt miten päin olla. Kalja maistui pahalta vaikka teki mieli känniin. En kuitenkaan juonut mitenkään älyttömästi lisää, koska vitutukseen juominen nyt ainakin on huono veto. Lähdettiin siitä vielä vähän tanssahtamaan Highlightiin Marian ja Lauran kanssa, mutta ei olisi pitänyt. Jo jonossa harmitti vähän liikaa.

Sisälläkin oli inhottavaa, huono musa ja rumia ihmisiä. Mutta minähän olin tullut pitämään hupaa, joten yritin myös tosi kovasti olla bilemeiningeissä ja iskemässä, ja tanssin vaikkei tehnyt mieli. Siinä tuli joku kalju perussuomipoika mitään sanomatta tanssimaan mun ja Marian kanssa, ja Maria kun on varattu eikä siksi voinutkaan olla mitenkään kiinnostunut niin mä hyppäsin kimppuun. Katselin sitä silmiin ja tanssin sen edessä aika seksuaalisesti.

Poika olis kyllä heti ollut meiningeissä, kyseli jotain mistä en saanut metelissä edes kunnolla selvää ja kovasti teki tuttavuutta. Mutta hetken päästä sanoin lähteväni vessaan ja liukenin paikalta. Etsin Lauran ja Marian, sanoin moimoi ja lähdin kylmään yöhön.

Joo, olisin mä halunnut jonkun lämmittämään petiä, ja olis Haitsusta irronnutkin, mutta ei se olisi enää tuntunut miltään. Olisin halunnut Antonin. Olisin halunnut syödä sen! Olisin halunnut viedä sen kotiin ja ottaa sen sisääni niin pitkään että sulaudutaan yhdeksi. Mutten usko että on mitään mahdollisuuksia.


Eihän kenelläkään tietty ole mitään velvollisuutta leikkiä mun kanssa, ja minun mielestäni ei tarvitse ymmärtää antaa vaikka antaakin ymmärtää. Ja saa käyttäytyä vähän ylitorjuvasti jos huomaa että ei-kiinnostava tyyppi yrittää iskeä. Ei tässä mitään hirveää etikettivirhettä tapahtunut.

Mutta se ei tarkoita ettei harmittaisi. Tänä iltana olen yksin kotona ja otan rauhallisesti, huomenna sitten treffit. Kyllä mä siihen mennessä piristyn.